Fysioterapia

Asiakaskokemukset

Pekka Kotipohja

kehonrakennuksen Suomen mestari ja Overall voittaja, klassisen kehonrakennukse EM-pronssimitalisti

Mika on ollut vuosien ajan luottofysioterapeuttini. Vaivoja on ollut monia, mutta aina on löydetty yhteinen sävel vammojen ja ongelma-alueiden hoitoon. Mika näkee asiat laajalta alalta ja etenkin näin itselle tärkeänä myös urheilijan näkökulman kannalta jakäyttääkin hyödykseen myös kuntosalipuolta käsittelyissään. Mika paneutuu hoidettavaan asiaan intohimolla ja ammattitaidolla eikä kertaakaan ole tarvinnut hoitohuoneesta astua ulos etteikö vaivaan olisi saatu apua, tai korjattua sitä jopa parhaillaan kokonaan kertaheitolla. Mika on aina valmis auttamaan ja pahimpina hetkinä apu on tullut kotiovelle saakka. Voiko muuta enää fysioterapeutilta vaatia...

Nainen,
47 vuotta

Koulutusala

Olet kyllä oiva mies työssäsi. Olen yrittänyt vältellä fysioterapiaa, kun siellä paljastuu väkisinkin, ettei harrasta liikuntaa eikä kuntoile ja voi olla kiusallista näyttäytyä. Mutta miten kävikään! Sait keski-ikäisen montusta uudelleen elämään nousseen tuntemaan olonsa ihan arvokkaaksi, sellaiseksi, että on ihan hyvä ihminen vaikkei kuntoile eikä kroppa ole cool. Toisen kunnioitus tai arvostus mikä sinusta välittyi, on oikeasti mahtavaa ja siksi haluan sanoa sen ihan näin kirjoitettuna. En taatusti ole ainoa asiakkaasi, joka näin ajattelee.

Yhteistyöni Mikan kanssa alkoi jo vuonna 2016. Olemme tehneet niin huoltavaa, ennaltaehkäisevää kuin korjaavaakin hoitoa aina kilpailu-urani aikaisesta harjoittelusta nykypäivään asti. Mika on aina ottautunut vakavasti etenkin harjoittelua ja normaalia toimintaa estävien vammojen hoitoon ja nopeallakin aikataululla. Ja apua on aina saanut. Hoitomuodot Mikalla ovat monipuoliset ja hän kouluttautuu alalla jatkuvasti ja pitää itsensä ajantasalla.

Olen suositellut Mikaa omille valmennettavilleni, työkavereille sekä treenikavereille ja suosittelen Mikaa myös teille kaikille.

Mikko Ovaskainen

3x kehonrakennuksen SM

Mies, 23 vuotta

Aloittelijasta edistyneeksi treenailijaksi

Näin muutaman vuoden salitreenailujen jälkeen huomaa, miten hyvä valmennus nopeuttaa kehitystä. Mika on näyttänyt ja opettanut tekniikat ja liikeradat alusta alkaen: todella tärkeä lähtökohta siihen, että tulokset ovat nousseet tasaista tahtia. Esim. kyykyssä ja maastavedossa maksimiin on tullut +100kg, penkkiin +50kg verrattuna lähtötasoon. Enkä ole hajottanut itseäni, vaan treenit ovat edenneet kropan ja jaksamisen ehdoilla! Mutta paras asia silti on, miten tarkasti on hiottu treenitekiikat minulle kuntoon!

Ensiasteisen proplapsi diagnoosin jälkeen sekä hermokivuista kärsineenä en olisi koskaan kuvitellut että saisin vielä 100kg maastavedettyä. Jo puolen vuoden jälkeen hypättiin 50kg:sta 100kg:maan. Olo on uskomaton ja tieto taitoa on myös kertynyt paljon matkanvarrella. Matka on vasta alussa, mutta edetty on huimasti. ❤ Kiitos kuuluu Mikalle

Nainen, 23 vuotta

opiskelija

Kolmen vuoden asiakaskokemuksella vahva suositus: monipuolista osaamista asiakasta kuunnellen. Kiitän ja suosittelen.

Nainen, 47 vuotta -Rakennusala

"Fysioterapian tulokset ovat olleet merkittäviä sekä tehneet pohjaa itsenäiselle elämälle."

Mies, 19 vuotta -Neliraajahalvauksen jälkeinen neurologinen fysioterapia

Mikan monipuolinen ymmärrys ja kokemus fysioterapiasta auttoi vammoista eroon pääsyssä. Vuosia kestänyt yhteistyö toi tulosta myös SM-tason kilpaurheilussa.

Mies, maantiepyöräilyn SM-hopeamitalisti

Kuntosalitreenaaminen sopii kaikille, jotka haluavat esimerkiksi muuttaa kehon koostumusta, lisätä omaa hyvinvointia tai kohetaa ulkonäköä. Salitreeni sopii myös urheilijoille, jotka tarvitsevat harjoittelua oman lajinsa tueksi.